Vanha Vesikosken Koulu (-sisältää arvonnan-)

Vanha Vesikosken Koulu

Hyvällä ystävälläni on ihan ikioma koulu! Eikä mikä tahansa koulu vaan vaikuttava miljöö Loimaan keskustan kupeessa. Koulu pitää sisällään houkuttelevia putiikkeja sisustuksen ja muodin maailmasta. Ensin oli AnneMari’s, pieni kellaripuoti. Sitten AnneMari’s muutti kaupunkiin ja vajaa vuosi sitten vanhalle Vesikosken koululle Kuulto Shopin, Tiinan kukan  noutopisteen ja hermoratahieroja Marja Molanderin kera. Koululla toimii myös kahvila sopimuksen mukaan, mutta kuulinpa huhua, että kesän aikana kahvila avaisi ovet kokonaan ja tarjolla olisi kahvittelun lisäksi myös lounasta.

Vanha Vesikosken Koulu

AnneMari’s sisustusliikkeeseen astuessasi kohtaat tunnelman, jota ei ihan joka puolella olekaan. Paljon kauniita tavaroita, saippuoita, herkkuja, valaisimia, värejä ja tekstiilejä. Voisin väittää, että harva lähtee tyhjin käsin. Valikoima on laaja ja lisäksi tarjolla on kankaita ja liikkeen oma ompelu- ja brodeerauspalvelu. Tunnelma on lämpimän leppoisa ja tunnet olevasi tervetullut. Tästä tunnelmasta ja ystävällisyydestä se minun ja Anne-Marin ystävyyskin aikoinaan alkoi. Poikkesin kellaripuotiin äitini kanssa ja jo ensikerran jälkeen tiesin ”poikkeavani” uudelleenkin, vaikka asunkin ihan eri paikkakunnalla. Niiden liikkeeseen ”poikkeamisien” yhteydessä tutustuimme ja nyt olemme ystäviä! Niin sitä voi aikuisiälläkin löytää uusia hengenheimolaisia mistä ja milloin vain.

Pöllö Collage

Vaalpun Collage

Annemaris

Tiloissa toimiva Kuulto Shop on keskittynyt skandinaaviseen designiin ja muotiin. Liikkeestä löydät kauniita ja laadukkaita asusteita, vaatteita ja sisustustarvikkeita niin arkeen kuin juhlaan. Liikkeen valikoimasta löytyy mm. Marimekko, By Pia’s, Lumoan, Minna Parikka ja Rill’s.

Kuultoshop_marimekko

Kuultoshop_lumi

Kuulto Shoppiin osuin juuri sopivaan aikaan. Siellä oli menossa Balletinas kenkien tuotekuvaukset. Balletinas kengät ovat nyt saatavilla ensikertaa myös suomesta, niin Kuultoshopin kivijalkamyymälästä kuin verkkokaupastakin. Kengät valmistetaan espanjalaisessa perheyrityksessä käsityönä ja käytettävät materiaalit ovat laadukkaita ja ne valitaan huolella. Pääsin sovittamaan näitä ihania kenkiä ja entisenä ”kenkäfriikkinä” voin kertoa, että näin hyvän tuntuisia ballerina kenkiä en ole aikaisemmin jalassani pitänyt. Pieni kenkäfriikkiys nosti taas päätään ja en malta odottaa, että saan omat Balletinas kengät käyttööni.

Balletinas_kuultoshop

Ja sitten se arvonta, josta annoin lupauksen jo otsikossa. AnneMari’s lahjoitti meille arvontaan raikkaan punaisen kattaussetin. Setti sisältää punaraitaiset paperipillit kesän mehuhetkiin, servietit ja jääkaappimagneetin.

Arvonta

Näin voit osallistua arvontaan:

  • Yhden arvan saat kommentoimalla tätä kirjoitusta (kirjoita kommenttikenttään monellako arvalla olet osallistunut)
  • Kaksi arpaa saat, kun käyt vielä lisäksi tykkäämässä Sirkkulan Facebook sivuista
  • Ja kolmannen arvan, kun tykkäät Vanhan Vesikosken Koulun Facebook sivuista

Arvonta suoritetaan 5.6.2016 klo 20.00. Onnea arvontaan!

 

You Might Also Like

33 Comments

  • Reply
    Marja
    28.5.2016 at 17:59

    Kolmella arvalla mukana :D!

  • Reply
    Krista
    28.5.2016 at 18:59

    Yhdellä mukana 🙂 kipa89@windowslive.com

  • Reply
    salli
    28.5.2016 at 19:32

    Yhdellä arvalla mukaan onnea koettaa ihanassa arvonnassa.

  • Reply
    Katja
    28.5.2016 at 19:37

    Kolmella arvalla mukana, suosikki sisustuskauppani 🙂

  • Reply
    Tanja
    28.5.2016 at 20:00

    Kolmella arvalla mukana

  • Reply
    Marina Koivisto
    28.5.2016 at 20:13

    Kolmella arvalla mukana 😍 Hyvä esittely Vanhasta Vesikosken koulusta, missä lapsenikin kävivät aikoinaan koulua, ja joka nyt on ihana kauppa😊

  • Reply
    Sartsuli
    28.5.2016 at 20:34

    Ihana arvonta! 🙂 Yhdellä arvalla mukana.

  • Reply
    Kirsi isotalo
    28.5.2016 at 20:37

    3 arvalla mukana

  • Reply
    Hannnna
    28.5.2016 at 21:20

    Ihana arvonta. 🙂 Kahdella mukana. 🙂

  • Reply
    Taru Vienola
    28.5.2016 at 21:37

    Kolme arpaa pukee mua…😉
    Balletinasin ballerinat haluaisin minäkin😍

  • Reply
    Armi Eskola
    28.5.2016 at 22:10

    kolmella mukana minäkin 😃.

  • Reply
    Miukkis
    28.5.2016 at 22:20

    Osallistun yhdellä arvalla ihanaan arvontaan!

  • Reply
    sikkuralla
    28.5.2016 at 22:20

    Mukaan kuvaan arvontaan yhdellä arvalla 🙂

  • Reply
    sofia
    28.5.2016 at 22:22

    Kolmella mukana! Ompas ihanan pirteitä tuotteita! Tuota jääkaapinkoristetta mä oon pidemmän aikaa etsinyt ! Kova kokkaamaan ja kyllä täydet 5 tähteä on kova saavutus. Mutta joskus sitä ansaitsee itsekkin kehuja <3

  • Reply
    Pia
    29.5.2016 at 07:38

    Kolmella arvalla mukana 😊

  • Reply
    Janet
    29.5.2016 at 08:56

    Kolmella (3) arvalla mukana

  • Reply
    Anneli
    29.5.2016 at 11:53

    Kolme arpaa. Mahdoton ikävä lapsuuden maisemiin; mamma ja pappa ym. läheisiä lepää kuusiaidan takana. Tulipa nostalginen olo, vaikka kehitys kehittyy – kuten sanotaan – ja Vesikosken koululla on uusi elämä ja tuotteet ovat aivan ihania…

  • Reply
    Teija
    29.5.2016 at 18:34

    Kolmella mukaan!

  • Reply
    Piia Majari
    29.5.2016 at 19:17

    Kolmella mukana. On sulla Sirkku aina vaan sana hallussa. Ihania kuvia 🙂

  • Reply
    Sanna Koskinen
    29.5.2016 at 20:29

    Kaksi arpaa,kiitos!

  • Reply
    Terhi J.
    29.5.2016 at 21:09

    Kolmella arvalla mukaan arvontaan.
    texas-86 (at) hotmail.com

  • Reply
    Juhtimus
    29.5.2016 at 22:13

    Mukana yhdellä arvalla! 🙂

  • Reply
    Halejo
    29.5.2016 at 22:14

    Yhden arvan kanssa testaan onneani. 🙂

  • Reply
    Anne G
    29.5.2016 at 23:09

    Mukana kolmella arvalla!

  • Reply
    Satu
    30.5.2016 at 21:21

    Kolmella mennään 😊

  • Reply
    Maija
    31.5.2016 at 01:13

    Paljon kauniita asioita ☺ Kahdella arvalla mukana!

  • Reply
    JEnna O
    31.5.2016 at 08:16

    Suloisia kuvia, nuo ballerinat ottaisin itsekin mielelläni! 🙂
    Yhdellä olen mukana.

  • Reply
    Siinatar
    31.5.2016 at 22:30

    Yhdellä arvalla mukaan =)!

  • Reply
    Päivi Simola
    3.6.2016 at 09:30

    Yhdellä arvalla mukana! Päivi S

  • Reply
    Miia
    3.6.2016 at 19:24

    Yhdellä arvalla mukana 🙂

  • Reply
    Airiina
    4.6.2016 at 22:29

    Arvalla osallistun ihanan palkinnon arvontaan.

  • Reply
    Peppi
    4.6.2016 at 22:30

    Minulle yksi arpa, hyvää kesää.

  • Reply
    Henna27
    4.6.2016 at 22:31

    Yhdellä arvalla osallistun, kauniit tuotteet palkinnossasi on.

  • Leave a Reply