Browsing Tag

telkkarihuone

Vaaleanpunaisen kutsu

Saanko esitellä uusimman tulokkaamme. Televisiohuoneen vaaleanpunainen löhöilysohva. Kuinka sitä voikaan ihastua johonkin, josta tietää, että se saattaa olla hyvinkin mahdoton yhtälö lapsiperheessä? Mutta yrittänyttä ei laiteta ja kaikenmoiset ”haasteet” otetaan vastaan.

Mistä kaikki siis alkoi? Huoneen muutos alkoi jo keväällä, kun sain idean poistaa tapetit seinistä. Kieltämättä ne rakennusvaiheessa niin ihanilta tuntuneet tapetit olivat jo muuttuneet aivan kammottavaksi ja ei voinut kuin ihmetellä että mistä moinen idea silloin 7 vuotta sitten tuli. No tapetit pois ja Tikkurilan Piazzaa pintaan ja voi miten koko huone tuntui valoisammalta ja isommalta. Vanhat kalusteet saivat vielä jäädä, vaikka Ektorp sohva pulleine käsinojineen ei enää miellyttänyt silmää. Ajatuksissa oli hankkia jokin kevyemmän näköinen harmaa sohva, kunnes silmiini osui vaaleanpunainen Söderhamn sohva. Vanha sohva muutti uuteen kotiin ja meille koottiin uusi sohva. Kuka uskoisi, että sohvan istumaleveys on sama kuin vanhan ja vielä jäi tilaa kaivatulle sivupöydälle.

Sivupöydälle pääsi komeilemaan vaki kukkakaupasta napattu Palmuvehka. Tämä yksilö taittaa jännästi mustan sävyihin ja istui ruukkuun kuin valettu. Syy miksi päädyin Palmuvehkaan on yksinkertaisesti sen helppohoitoisuus. Kuulemani mukaan sitä on lähes mahdoton saada hengiltä, vaikka hoidon sattuisi välillä laiminlyömään.

Sivupöydän näppäryyttä lisää myös se, että se on sarjapöytä, joka piilottaa sisälleen myös kaukosäätimet. Enää ei tarvitse leffaillan aikana miettiä mihin laskea popparit ja juomat, kun nyt pöytiä saa niin sivulle kuin eteen.

Jottei ihan vaaleanpunaiseksi olisi mennyt koko tunnelma kipaisin ystäväni Anne-Marin sisustusliikkeeseen ostamaan kangasta ja ompelin muutamat uudet tyynynpäälliset. Jos sieltä ei sopivaa kangasta tai tyynynpäällistä löydy niin ei sitten mistään. Mielestäni nämä Spira of Sweden kankaat ovat mahtavia niin hinta- kuin laatusuhteeltaan.

Tässä sohvassa on nyt muutama viikko köllötelty ja koko perhe on tykännyt. Harvemmin me kaikki 5 katsomme samaan aikaan televisiota mutta testattu on sekin, että jokaiselle löytyy sopiva paikka.

Nähtäväksi jää kauanko se säilyttää kauniin värinsä ja ryhtinsä. Onneksi päälliset ovat vesipestäviä ja olen ne myös tekstiilisuoja-aineella käsitellyt. Kaiken lisäksi sohvaan saa myös muun värisiä päälisiä eikä hintakaan päätä huimaa.

Seuraavaksi onkin sitten aika pohtia pientä piristystä seinille. Suunnitelmia on jos jonkinlaisia, mutta kypsytellään niitä ja palataan asiaan kun ideat kirkastuneet.