Suolattu pikkukuusi

Joulu tulossa ja jälleen kerran vain yksi puuttuu täydellisen fiiliksen luomiseksi. Nimittäin se ihanan valkoinen lumi ja sen tuoma valoisuus. Vettä kyllä tulee taivaalta, ettei ihan ilman sadetta olla. Kun kyllästymiseen asti on sitä lunta toivonut, ei auttanut muu kuin toimia itse lumentuojana. Toiset suolaavat kinkkua, minä suolasin pienen kuusen koristamaan kotiamme. Tämä yksinkertainen jippo syntyy liisteristä ja merisuolasta.

Vanhanajan tapettiliisteri:

9 osaa vettä ja 1 osa jauhoja (+ kattila, vispilä, desimitta ja muovikulho)

Mittaa kattilaan 8 dl vettä ja laita kiehumaan. Vispaa 1 dl jauhoja ja 1 dl kylmää vettä ja anna tekeytyä hetki. Käytä vispilää, että seoksesta tulee tasaista. Tämän jälkeen kaada seos kiehuvaan veteen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen koska seos palaa helposti pohjaan. Keittele seosta n 10 min ja nosta jäähtymään.

 

Sivele jäähtynyttä liisteriä pensselillä kuusen oksille ja ripottele päälle suolaa. Työ kannattaa tehdä paikassa, jossa sotku ei haittaa. Kannattaa myös odottaa liisterin kuivumista ennen kuin siirtää kuusta koska suola putoaa herkästi oksilta.

Tyttäreni aikansa ihmetteli kuinka kuusenoksilla on lunta vaikka se on sisällä kunnes hetkenpäästä totesi että äiti, tuo näyttää kyllä sokerilta mutta kiva että edes jossain on lunta.

Jouluaattoa ja oikeaa lunta odotellen!

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply