Sadepäivien ihanuutta

Ihanaa… sade ropisee kattoon! Sadepäivät ovat juuri niitä, kun saa vain olla ja nauttia. Käpertyä lämpimään huopaan, ottaa lempikirja käteen, juoda kupponen kahvia ja syödä pari palaa suklaata. Nukkua rauhassa, vaikka päiväunet. Kaikki on niin seesteistä ja rauhaisaa. Ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Nauttia vain hiljaisuudesta ja ainut ääni on sateen ropina… ja bling!

Niin.. siis eihän se nyt ihan niin ruusuista ole, vaikka voisikin olla. Jos kuitenkin palataan todellisuuteen mitä ne sadepäivät usein ovat lasten kanssa. Edellinen kuva ja tarina oli lavastettua. Tässä todellisuus, kuinka lavastusten kanssa oikeasti sitten kävi ja kuinka seesteistä kaikki oli sen 3 minuuttia. Kahvi loiskahti pöydälle ja joku muu nautti suklaat ennen kuin kerkesin sohvalle edes istahtaa. Metelin keskellä ei juuri sateenropinaa kuullut.

Special moments end

Meillä herätään melko aikaisin aamulla, joten voitte kuvitella että hamahelmet, muovailuvahat, askartelut ym. on ennen puoltapäivää keritty tekemään jo ainakin kolmeen kertaan. Sitten viimeistään tulee tylsistyminen. Lastenohjelmatkin aamun osalta on jo katsottu. Mietin pääni puhki siinä kamera kädessä, että mitä sitä sitten keksin kunnes taas joku lamppu syttyi.

Lamppu

Aloin räpsiä kuvia sieltä täältä, ympäri kotia. Yläkerrasta ja alakerrasta. Siirsin kuvat tabletille ja kerroin 5 v tyttärelleni, että nyt leikitään etsimisleikkiä. Kuvissa olevat esineet pitää etsiä täältä meidän kodista ja aina kun löytyy saa yhden pisteen. No tästäkö neiti 5v innostui ja neiti 1+v kirkuen juoksi perässä, vaikka ei edes ymmärtänyt mistä oli kyse. Siinä ravattuaan yläkerran ja alakerran väliä etsien tavaroita oli suurimmat puhdit purettu ja päiväunetkin maistuivat vallan mainiosti. Ei välttämättä hullumpi tapa käyttää nykytekniikkaa pieneen arkiliikuntaan lasten kanssa. Ensin äiti jumppaa edestakaisin räpsiessään kuvia ja sen jälkeen lapset etsien kuvatut kohteet.

Kollaasi 3

Kollaasi2

Kollaasi 1

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply