All Posts By

Sirkku

Tekisikö mieli vaihtaa järjestystä?

Se on syksy nyt. Huomaa kuinka aikaa tulee vietettyä enemmän sisällä. Kesällä suurin osa ajasta kului ulkona, pihalla puuhastellessa mutta nyt on aika siirtyä sisätiloihin. Syksyssä on aina oma taikansa. Illat pimenevät, valot syttyvät ja kynttilät tuovat omaa tunnelmaa. Puut ulkona ovat hurjassa väriloisteessaan ja kertovat että nyt on viimeiset hetket nauttia silmää hivelevistä maisemista ennen lumen tuloa.

Monille ihmisille syksy on omalla tavallaan uudistumisen aikaa. Kun kerran ollaan enemmän sisällä alkaa sisustusvimmakin iskemään. Tosin jos Teemulta kysytään, hänen mielestään meillä pyörii sisustusvimma lähes 365 päivää vuodessa. Tästä siis päästäänkin asiaan. Jos nyt ei ihan täyttä remonttia ala tekemään niin uusi järjestys huoneessa tai uusi huonekalu muuttaa ilmettä mukavasti. Ei kun siirtämään huonekaluja nurkasta toiseen… tai sitten kokeilet tätä näppärää vinkkiä! Tarvitset vain kynän, paperia, sakset ja viivoittimen.

Piirrä paperille esimerkiksi mittakaavassa 1:20 tai 1:50 huoneen pohja. Muista merkitä ovien ja ikkunoiden paikat ja ota huomioon mahdollinen vinokatto tai kiinteät kalusteet. Mittaa myös huoneeseen tulevat huonekalut. Piirrä toiselle paperille jälleen mittakaavassa huonekalut ja leikkaa ne irti paperista. Nyt voit sovittaa huonekaluja edes takaisin ilman suurempaa vaivaa ja testailla uusia järjestyksiä, niin että ne myös toimivat, kalusteet mahtuvat ja itsekin vielä mahdut kulkemaankin huoneessa.

pohja_kollaasi

Meilläkin alkoi pieni remontti. Itseasiassa se alkoi kun Teemu lähti työreissulle ja sen piti valmistua minun toimesta ennen kuin Teemu kotiutuu, mutta kas kummaa tulikin yllättäviä mutkia matkaan… Tästä lisää myöhemmin, kunhan saadaan valmiiksi.

picmonkey-collage

Terveisiä Sallan pajalta

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa luonnonmateriaalipajassa. Hieman ehkä epäilevänä lähdin mukaan ystäväni houkuttelemana. Paikka jossa paja pidettiin oli keskellä mitä ihaninta maaseutua. Pienen lammen reunalla hiljaisuudessa ja raikkaassa ilmassa. Ja mikä parasta, ilmakin suosi ja oli syksyisen kesäinen.

Tarkoituksena oli tehdä luonnonmateriaaleista kranssi, sammalsydän tai vaikka pöytäkoristeita. Ensin alkuun Sallan Pajan energinen yrittäjä Salla opasti, kuinka tuotteita valmistetaan ja sitten lähdettiin metsään etsimään tarvittavia materiaaleja ja ideat surrasivat päässä. Ja mikä tästä teki niin mahtavan kokemuksen alun epäilyistä huolimatta, oli se, että koko pajan ajan oli todella mahtava fiilis. Kunnon arkiotto arjesta yhdessä mukavien kurssilaisten kanssa. Luonnon rauha mutta tekemisen meininki. Ja voi kuinka hyvältä maistui puuhailujen välissä keskellä metsää Sallan keittämät kahvit ja leipomukset. Varsinainen energialataus ja uuden, erilaisen asian opettelu ja toteutus. Valokuvaaminen jäi nyt kovin vähäiseksi mutta kannattaa ehdottomasti itsekin lähteä metsään puuhastelemaan ja ottamaan helppo irtiotto arjesta!

 

Aikuisten olympialaiset

Meillä oli viikonloppuna Teemun sanoin ensimmäiset, perinteiset ja jokavuotiset aikuisten olympialaiset. Kun kerran maailmallakin oli olympialaiset, niin päätettiin sitten meilläkin pitää olympialaiset. Tykkään järjestää illanviettoja ja vielä kivampaa on, kun se kietoutuu jonkun teeman ympärille. Tällä kertaa vuorossa oli hassuttelua ja rentoutumista aikuisten kesken. Jokaisella kilpailijalla oli oma kisapassinsa eikä kuokkavieraita näkynyt. Pihalle lavastimme potkukelkan, suksia, hulahulavannetta ym. ja kyllä se herätti kysymyksiä, että ovatko nuo nyt ne urheiluvälineet.

Rekvisiitta

Lajeina meillä oli frisbeegolf, munajuoksu, tikanheitto, hevospoolo, minikeilaus ja juomaviesti. Lajit onnistuivat ilman haavereita ja ilmakin oli hyvin myötämielinen. Rauli myrsky kovin kyllä yritti lennättää tikat ja kiekot minne sattui, mutta silti pisteille päästiin ja voittajakin selvisi. Kisojen päätyttyä luvassa oli jälkipelejä ja leppoisaa illanviettoa totta kai! Intouduimme tanssimaan jopa letkajenkkaa!

Tikkataulukin sai uuden pisteytyksen ja musta tikka tuplasi.

Tikkataulukin sai uuden pisteytyksen ja musta tikka tuplasi tuloksen.

 

Hevospoolo

Keppihevosia ja krokettimailoja.

 

Kisaemäntä frisbee vuorossa.

Kisaemäntä frisbee vuorossa.

 

Minikeilojen korkeus n. 15 cm

Minikeilojen kumoaminen osoittautui yllättävän haastavaksi.

 

Kanamunat

Munajuoksun pelivälineet

 

Ja toki kisailujen jälkeen tarvittiin pientä purtavaa ja sopivaa nesteytystä.

 

 

 

Pikavisiitti Tukholmaan

Lomapäivät lähenevät loppuaan. Olemme saaneet viettää aivan mahtavan kesän koko perheen voimin ja lomaakin kertyi melkein kaksi kuukautta, kun Teemu piti loput isyysvapaat kesäloman jatkoksi. Loman viimeisellä viikolla piipahdimme tyttöjen kanssa Tukholmassa.

Kiertelimme katuja ja ihmetelimme kuninkaan linnaa ja vanhan kaupungin kauniita katuja. Hieman sateinen ilmakaan ei häirinnyt kulkuamme keskustassa. Välillä poikkesimme kahvilaan lepuuttamaan jalkoja, kun sadekuurot yllättivät.

Tytöille tietysti kohokohta oli laivalla olo, muumit ja näköalahissillä ajelut. Yläsängyssä nukkuminenkin oli niin jännää ettei unikaan meinannut tulla. Äidin yksi kohokohta oli toki se, kun pääsi käymään lähes jokaiselle tutussa Lagerhaus sisustuskaupassa. Lagerhausin valikoimissa on paljon kivoja pieniä kodinesineitä kohtuuhinnalla. Mistään laatudesignista ei ole kyse, mutta eivät ole hinnatkaan sen mukaisia. Jostakin kumman syystä lähes kaikki ostokseni viittasi tulevaan syksyyn ja pääasiassa sen tuomaan valontarpeeseen.

Kynttilät_peltipurkissa

Kotiin viemisiksi löytyi tuoksukynttilöitä peltipurkeissa ja syksyn uusiin haasteisiin muutama muistivihkonen. Vanhempi tyttäristäni valitsi hempeän sydänvihon ja itselleni valitsin tuon tekstillä varustetun vihon.

Vihko

Löytyipä myös leikkimökkiin pientä rekvisiittaa. Söpöt pienet lasipullot patenttikorkin kera. Isosisko valitsi pikkusiskonkin puolesta, koska hän nukkui lähes koko Tukholmassa olo ajan tyytyväisenä rattaissa. Liekö ollut edellisen illan muumihumpat niin väsyttävä kokemus.

Pullot

Pihavaloiksi mukaan lähti vielä led-valot. Olen koko kesän arponut näiden valojen kanssa. Ostanko vai en ja nyt sitten Tukholmaan asti piti mennä tekemään se päätös, että tänä syksynä nämä lamput tuovat tunnelmavaloa takapihan terassille.

hehkulamppu_ledvalot

Matka oli aivan ihana päätös kesälle ja lomalle. Nyt on akut ladattu täyteen ja syksy saa tulla.

Nukkekodin teekutsut

Aikuiset aina pitää kahvikutsujaan, joten pitäähän sellaiset lapsillakin olla ja varsinkin nukkekodissa. Löysin aivan ihanat nukkekodin teekupit kesälomareissulla ja ostin ne niin ettei tytöt huomanneet. Rakastan siis tehdä yllätyksiä! Tytöt ovat nukkekodin saaneet lahjaksi. Jouluna tonttu oli tuonut sen aulaan. Oli niin jännää iltaisin maalata ja tapetoida nukkekotia ja yllätys oli mieluinen!

Nukkekoti

Nukkekodin olohuone

Nukkekoti pöytä

Mutta, jotta teekutsut onnistuvat niin pitäähän jotain tarjottavaakin olla. En ole aikaisemmin juurikaan mitään muovaillut askartelumassasta, joten nyt oli tilaisuuteni tullut. Jälleen illan hiljaisina tunteina leikin leipuria ja sain kun sainkin askarreltua kakun, donitseja ja vaahtokarkkeja. Mittasuhteet tosin menivät vähän pieleen mutta se ei pieniä innokkaita leikkijöitä näyttänyt haittaavan.

Kakku_askartelumassa

Pienet marjat kakun päällä vain osoittautuivat vähän ongelmaksi koska ne olivat suuri sopivan kokoisia pienemmän neidin nypittäviksi kakun päältä irti. Kun valtaosa marjoista oli jo irti, ei auttanut muu kuin ottaa pikaliima käyttöön.

Kuppi ja kakku

Donitsi_askartelumassa

Olemme pikkuhiljaa sopivien kalusteiden ja ideoiden tullessa vastaan sisustaneet nukkekotia. Sain samaisina illan hiljenevinä tunteina tehtyä myös maton pöydän alle. Aika simppelillä tavalla. Pahvia, kangasta, liimaa ja villalankaa. Liimasin siis kankaan pahville ja siihen kankaaseen sitten villanlangan pätkiä ja näin valmistui raitamatto. Alapuolella olevasta kankaasta nypin muutamia lankoja pois ja näin mattoon muodostui myös hapsut. Tiedä sitten kauanko kestää leikeissä, mutta oli niin helppo ja yksinkertainen tehdä, että ei haitta vaikka askartelisi uuden.

Nukkekodin matto

Kenkälaatikoiden uusi ilme

Kenkälaatikot ovat suhteellisen vahvoja ja kestävät hyvin käyttöä. Tästä syystä usein pyydän kenkiä ostaessa myös laatikon mukaan. Tykkään säilyttää kengät laatikoissa koska näin ne pysyvät huomattavasti paremmassa kunnossa eikä eri kausien kengät loju samassa kaapissa villinä sekamelskana. Ainut harmittava puoli on se, että jokaisella kenkävalmistajalla on oman värisensä laatikko eikä nämä laatikot kovin usein silmää hivele. Näyttävät kovin sekasotkuisilta värien kirjossaan.

Kenkälaatikot

Olen monesti, todella monesti aikonut päällystää laatikot. Olen jopa rakennusajasta asti säästänyt tapetin jämiä joilla sitten sopivan ajan tullen laatikot päällystän. Vaatehuonetta siivotessa samaiset laatikot taas pistivät silmään ja siitä se idea sitten lähti. Olen siis liian laiska päällystämään laatikoita paperilla mutta maalaamisesta tykkään!

En ole aikaisemmin käyttänyt kalkkimaaleja, mutta nyt päätin kokeilla koska olin kuullut, että niillä on erinomainen tartunta lähes pintaan kuin pintaan. Tiesin että Putiikki Vanha-Vanto  Raisiossa myy kalkkimaleja, joten suuntasin sinne ja valikoimassa oli toinen toistaan kauniimpia sävyjä todella runsaasti. Mukaan lähti neljä pientä maalipurkkia. Hintakaan ei päätä huimaa, joten jos tämä kokeilu olisi mennyt hukkaan ei tappio olisi ollut suuri.

Vintage_Kalkkimaali

Maalien peittävyys on aivan mahtava. Kuten kerroin, niin kenkälaatikoita oli jos jonkin värisiä. Ja riittoisuus, sekin on tavallisiin maaleihin nähden todella suuri. Maalatessa väri näyttää erilaiselta, mutta kuivuessaan sävy on juurikin sellainen kuin värikartassa on. Kuivumisaikakin on lyhyt, joten jos on tarvetta voi saman päivän aikana maalata toisen kerroksen.

Kalkkimaali_peittävyys

Kenkälaatikot saivat uuden värin pintaan ja kyllä niitä nyt kehtaa esitellä. Vaatehuonekin näyttää siistimmältä, kun värienkirjo on taltutettu. Ja koska laatikot ovat kestäviä ja kauniita, mikä estää niitä laittamasta esille ja säilyttää niissä muutakin kuin kenkiä.

Kalkkimaali_maalattu

Korkokengät

Kalkkimaali_kenkälaatikot

Maalauksesta innostuneena saivat viininpunaiset pienet helmetkin väriä pintaan ja vara-avaimille sain tehtyä yhtenäiset avaimenperät. Nyt on kylpyhuone kuin avainkaappikin viimeistelty puuhelmillä. Mitähän sitä seuraavaksi keksii?

Avaimenperät_puuhelmet

Piharakennukset asuntomessuilla

Piharakennus

Loppukesä lähestyy, vai voisiko sanoa että se on jo täällä. Asuntomessut ovat tulleet päätökseen ja tässä vielä viimeiset kuvat messujen annista. Kiinnitin huomiota, kuinka monta ihanaa piharakennusta messuilla oli. Osa oli leikkimökki käytössä ja osa niin sanottuna huvimajana. Oli ilo huomata, että useat rakennukset oli tehty sellaisiksi, että niissä mahtuu aikuinenkin hyvin olemaan ja ehkä jatkokäyttöäkin jo ajateltu, kun leikkiaika on ohi. Enää eivät jää leikkimökit ränsistymään vuosien saatossa vaan niistä muokataan käyttötarkoituksen muuttuessa mukavia olohuoneita pihalle.

Kuinka kiva lapsillakin on leikkiä ulkona, sateella suojassa, vaikka syksy koittaa. Meille rakennettiin viimekesänä myös piharakennus, ajatuksena että se on vielä käytössä vuosienkin päästä, vaikka käyttäjäkunta kasvaakin.

IMG_1461 – kopio

Kesäinen olohuone

 

IMG_1602

Aivan hurmaava kesäkeittiö.

 

IMG_1747

Perinteinen leikkimökki suurilla ikkunoilla, joten valon määrä on taattu.

 

Hauska oivallus tehdä seinä lasista. Tuo paljon valoa ja näkee mitä lapset mökissä puuhailevat.

Hauska oivallus tehdä seinä lasista. Tuo paljon valoa ja näkee mitä lapset mökissä puuhailevat.

 

IMG_1707

Vaikka mökki on pieni mahtui silti aikuinen hyvin seisomaan sisällä.

 

IMG_1959

Se näistä tämän vuoden asuntomessujen tärpeistä. Ensivuonna ehkä uudet kujeet, jäädään odottelemaan. Näihin tunnelmiin päätän tämän kirjoituksen ja nautitaan vielä auringonpaisteesta ja lämpimästä kelistä. Suomen kesä on kyllä aivan mahtava!

Inspiraatiota makuuhuoneen sisustukseen

Asuntomessuilla pyörähti viimeinen viikko käyntiin. Kohta toinen toistaan ihastuttavimpien talojen asukkaat pääsevät omiin, uusiin koteihinsa asustelemaan. Messuilla käyneenä kertyi kameraan valokuvia useampi sata. Tässä nyt siis valokuvat kohteiden makuuhuoneista, lähinnä siitä, millaisia petauksia kohteissa oli. Makuuhuoneita oli hyvinkin erilaisia, joten poimi näistä ideat ja tee omanlaisesi makuuhuone, jos sen sisustus on ajankohtaista.

Makuuhuoneissa oli paljon käytetty muhkeita petauksia ja luonnonmateriaaleja. Harmaan sävy toistui monessa makuuhuoneessa ja onhan se kovin levollinen väri ja tuo mukavaa tunnelmaa. Useissa kohteissa myös sängynpäädyt olivat pehmustettuja ja muutama erilainenkin, itse tehty sängynpääty oli nähtävillä. Myös yöpöydät olivat persoonallisia mutta silti toimivia ratkaisuja. Mutta tällä kertaa kuvat puhukoon enemmän kuin tuhat sanaa.

Makuuhuone 1_1

Makuuhuone 3

Mh4

Mh 6

Mh 12

Makuuhuone 9

Mh 7

Mh 5

Mh 11

Mh_14

Mh13

Kaikki makuuhuoneet olivat hyvinkin houkuttelevia ja omalla tavallaan tyylikkäitä. Meidän makuuhuoneen tunnelmaan pääset kurkkaamaan täältä.

Asuntomessujen lastenhuoneista ja vähän meidänkin

Asuntomessuilla oli toinen toistaan upeampia ja ihastuttavampia lastenhuoneita. Niin taidolla ja tyylillä sisustettuja. Värit ja esineet olivat jokainen huolella harkittuja ja valittuja. Kaikelle oli paikkansa ja jokainen esine ja väri sopivat yhteen. Kenties jokaisen pikkutytön ja pojan unelma huoneita? Vai monen äidin toive siitä, miltä lastenhuoneen tulisi näyttää?

Lastenhuone 6

Lastenhuone_1

Lastenhuone 2

Lastenhuone 3

Lastenhuone 7

Lastenhuone_5

Unelmia tai ei niin tietysti nämä kohteet ovat varta vasten  sisustettu ja somistettu miellyttämään katselijoiden silmää. Näihin ihastutaan ja ne houkuttelevat tavoittelemaan samaa tunnelmaa ja hankkimaan tuotteita omaan kotiin. Hankinhan itsekin valokirjaimet messuilla nähdyn perusteella.

Mutta entä sitten kun on päästy haluamaan tunnelmaan ja lopputulokseen omassa sisustuksessa ja huoneen asukkaalla ei ehkä olekaan ihan sama sisustussilmä kuin itsellä? Entä jos huoneen asukkaalle on tärkeämpää isänsä 80-luvulla voittamat jalkapallopalkinnot tai isovanhemman tikkapokaalit? Entä jos kauniiden mustavalko valokuvien edessä näyttääkin kauniimmalta pankista saadut ilmaiset säästöpossut? Tai jos käsilaukun ehdottomasti paras säilytyspaikka on juurikin siinä design lampussa roikkumassa jonka nimenomaan hankit pisteenä i:n päälle?

Pokaalit

Säästöpossu

Lamppu

Kertooko se yksinkertaisesti vain siitä, että koti on paikka jossa eletään, iloitaan ja ennen kaikkea mielikuvitukselle annetaan siivet. Kertooko se meille siitä, että kaikkein parhaitenkaan suunniteltu asia ei välttämättä toimi niin kuin itse haluaa? Vai kertooko se elämästä ja sen värikkyydestä ja siitä, että usein totuus vain on niin kovin erilainen, positiivisessakin merkityksessä.

Täällä vielä miehistä näkökulmaa asuntomessuilta!

Valokirjaimet tyttöjen huoneisiin

valokirjaimet

Asuntomessuilla vilahti muutamassa lastenhuoneessa hauskoja valokirjaimia. Valokirjaimet olivat Heidi Swapp, Marquee love tuotteita. Pitihän se toki sitten selvittää, mistä näitä kirjaimia saa jotta saadaan myös tytöille omansa ja äiti pääsee askartelemaan. Seinäjoella on liike Emma’s & Mama’s josta valaisimia löytyy. Ostin askartelua varten kartonkeja ja plig plig teippejä.

Marquee_love

Kirjaimet ovat pahvia ja niiden mukana tulee pattereilla toimivat ledvalot. Kirjaimet on siitä kivoja, että ne voi koristella haluamallaan tavalla molemmin puolin. Työtä helpottaa huomattavasti se, että paketissa tulee mukana kirjainten sapluunat kartongista leikkaamista varten. Tässäkin askartelussa vain mielikuvitus ja viitseliäisyys on rajana.

Marquee_love2

Itse tein toisesta puolesta hempeät ja toisesta hieman vauhdikkaammat. Vain vaihtamalla lamput toiselle puolelle saa erilaista ilmettä. Jouluksi voi vaikka leikata jouluisesta paperista taustan jos tykkää.

IMG_1831

 

Nämä valaisimet ovat kätevät myös yövaloina. Eivät valaise liikaa, mutta tuovat kivan tunnelman pimeneviin öihin ja iltoihin.

Yövalo

IMG_1828